Discokulttuuri otti pitkän harppauksen Porissa
Teknoa ja bussikaljaa – Discobussi tulee vaikka takapihallesi.
Johnny-Kai Forssell, DJ Hall of Fame
Disco, discoteekki, rantautui Satakuntaan samaan aikaan kuin pääkapunkiseudulle. Tämä johtui ravintolaketjuista, jotka pyrkivät olemaan ajan tasalla seuraamalla eurooppalaisia viihdeilmiöitä. Jo vuonna 1963, etenkin twist-tanssivillityksen seurauksena perinteiset tanssiorkesterit jättivät tuon uuden villityksen soittamisen väliaikoja hoitavien ”neulapoikien” huoleksi. Usein nämä esitiskijukat olivat tanssilavojen vahtimestareita tai tehtävään perhtyneitä tanssien järjestäjien edustajia. Kapungeissa tehtävä annettiin usein ravintolan hovimestarille tai jollekin muulle henkilökuntaan kuuluvalle.
Suuren maailman menoa nähtiin televisiosta. Solakat tanssitytöt ketkuttelivat musiikin tahtiin ja levyjen pyörittäjä ei ollut pysyä soittokopissaan ja salin katossa pyöri iso pallo, joka oli kuorrutettu peilinpalasilla.
Ja pian olivat ravintoloitsijat helisemässä. Sodanjälkeinen sukupolvi väänsi tangoa, jenkkaa ja valssia. Nuoriso vaati nuorisomusiikkia. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa oli vallalla rautalankamusiikki, joka syyti kansanlauluja uusina twist-sovituksina. Beat-musiikki, Beatles keulakuvanaan ja hännän huippuna vaikkapa letkajenkka.
Taajamissa ongelma ratkaistiin siten, että pidettiin, etenkin arki-iltoina, ravintoloissa disco-iltoja. Porissa kunnostautuivat ravintolat Itäpuisto, Otava ja joittenkin ravintoloitten niinsanotut b-puolet.
Vuonna 1965 Hotelli-Ravintola Teljänhovissa järjestettiin dicsjockeykoulutus, dj-kurssi. Helsingistä saapunut Benny Hermansson oli alan guru ja innovaattori. Porilainen Rolf Filander joutui jättämään rengashuoltajan työt ja hän siirtyi dj-uralle. Jota kesti näille vuosikymmenille. Porissa otettiin myös uusi askel ravintolakulttuurissa, kun Ravintola Punapaula siirtyi pelkästään mekaanisen musiikin esittämiseen. Nämä pääasiassa suomenkielistä tanssimusiikkia veivaavat äänilevyjuontajat ottivatkin selkeän hajuraon nuoriso- ja rockmusiikkia, listalevyjä veivaavaan dj-porukkaan.
Kunnallinen nuorisotyö kasvatti joukkoonsa tiskijukkia, työväentalot ja seurojentalot pitkin maakuntaa saivat osansa ja peilipalloja ripustettiin paljon kokeneitten talojen kattoihin. Vuosien saatossa kaupunkeihin nousi klubitaloja, nuorisolle, nuorille aikuisille, suunniteltuja ravintoloita. Historian hämärään liukenivat Visa Mäkisen, Kokoomuksen Nuorten, Tekun opiskelijoitten discot. Tilalle tulivat innovaatorit, Jyti Ålander, Altti Papinsaari ja muutamat muut huippuäänentoiston ja muun laitteiston kera. Iltamissa järjestettiin sellaisia kilpailuja, että niistä puhuttiin vielä pitkään.
Kun karaoke hiipi saluunoihin, pessimistisimmät povasivat sille lyhyttä elinkaarta. Vaan väärässä olivat. Jäljelle jääneissä yökerhoissa yhdistettiin ääneen myös liikkuvaa kuvaa musiikin esittäjistä. Bassovahvistimet olivat kovilla, kun tulivat tekno, electric dance music ja hardstyle, hiphop ja rap.
Pidennetyt aukioloajat, alkoholilainsäädännön ja anniskelumääräysten nykyaikaistaminen vaativat myös veronsa. Oli keksittävä uutta. Valtion rautatiet lanseerasi Kiskodiscon. Lapin hiihtomaille kulkevaan junaan liitettiin vaunu, joka toimi discona. Vetten päällä discoiltiin ruotsinlaivoilla. Kalevi Keihänen suunnitteli tanssilattiaa omistamiinsa lentokoneisiin. Tämän suunnitelman alkumetreillä ilmoitti ministeriö, että haaveksi jää!
"Discobussin sisällä avautuu sellainen fantasiamaailma, että se pitää itse kokea ja nähdä", sanoo Petri Palin. Kuva: Rasmus Forssell
Siirtykäämme tähän päivään.
Porilainen Petri Palin, 40, elämystehtailija, on aina ollut avoin uusille ideoille. Mitä hullummille, sitäkin innokkaammin.
– Alan korkeakoulun kävin kun aloitettiin sup-lautojen ja vesijettien vuokraustoiminta. Opin siinä ainakin sen, että kokeilematta käytännössä ideat eivät vastaa sitä, mitä tuleman pitää. Kaikki kokemus ja käytäntö pitää ottaa huomioon. Muuten käy hullusti ja kalliiksi tulee, sanoo hän.
MatkustellessaanEuroopassa Palin pani merkille bussien, linja-autojen, erilaisen uudestisyntymisen.
– Näissä teknobusseissa vanhaa oli vain runko. Tämä musiikkityyli vaatii tarkan ja tasokkaan äänentoistojärjestelmän ja sisustuksen.
Kotiin palattuaan Petri Palin tutki ilmoituksia ja pani sanaa kiertämään. Poikkesi Baltian maissa bussimarkkinoita katsastamassa. Bussi löytykin loppujen lopuksi läheltä.
– Tampereella oli liikennelaitoksen kuuluisa Nysse myytävänä. Hieno ja huollettu, katsastettu ja hyvät kilometrit edessä vielä. Nyt oli kaksi mhdollisuutta. Maalaanko talon vai ostanko linja-auton, hän summaa suunnitelmiaan.
Nysse on nyt kotipihassa Porissa, maalattuna ja huipputekniikka on testattu.
– Tarkoitus ei ole, että kuunnellessa paikat lähtevä hampaista ja rillien linssit menevät säröille, vaan että soundi on sopiva ja tarpeeksi tukeva.
Bussissa on 41:lle tanssijalle tilaa, jollakin festivaalilla bussin kylkeen voidaan konstruoida lisää tilaa. Kun entisaikaan ei paikkakunnalla ollut tanssilavaa, mentiin jenkat joen yli menevällä puusillalla tai heinäladossa. Jos et tule discoon, se voi tulla luoksesi. Pannaan poppikoneet soimaan, musiikkilajeissa löytyy. Lupaan, että saaamme käsivartesi karvat pystyyn, syke nousee tappinsa ja mielihyvähormonit hyrräävät, lupailee Petri Palin.