Saiccu käsittelee sarjakuvissaan narsismia ja teiniajan ihmissuhteita
Sarjakuvataiteilija Saija Ketola pukee oman elämänsä vaikeat kokemukset sarjakuvien muotoon.
Petra Söder
Kokemäkeläinen Saija Ketola, taiteilijanimeltään Saiccu, käsittelee sarjakuvataiteensa kautta vaikeita asioita, kuten narsismia ja teiniajan hankalia suhteita.
– On hienoa, jos joku saa näistä samaistumispintaa, Ketola pohtii omakotitalonsa rappusilla Kokemäellä.
Ketolan esikoisteos nimeltään Pari suhdetta ilmestyi reilu vuosi sitten ja se kertoo teini-iän ensimmäisistä parisuhteista vuosituhannen vaihteen Satakunnassa.
– Käsittelen sarjakuvassa omassa elämässäni koettuja asioita, hän kertoo.
Ketola voitti Taivaallisin verkkosarjakuva -palkinnon vuonna 2022. Se toimi ponnahduslautana hänen taiteilijauralleen ja hän sai kustannussopimuksen ensimmäiselle teokselleen.
– Sarjakuva oli alun perin verkossa, mutta palkinnon myötä tein sen lopulta kansien väliin, hän kertoo ylpeänä.
"On hienoa, jos joku saa näistä samaistumispintaa", pohtii sarjakuvataiteilija Saija Ketola omakotitalonsa rappusilla Kokemäellä. Sarjakuvat Ketola piirtää piirtoalustalle, josta työ tallentuu suoraan sähköiseen muotoon.
Ketola on työstänyt viime vuoden lopusta toista sarjakuvateostaan nimeltä: Kuinka sä kehtaat?. Sarjakuvassa käsitellään narsismia ystävyyssuhteessa, kuten sumuttamista, valheiden verkkoa ja manipulointia. Teos pohjautuu Ketolan henkilökohtaisiin kokemuksiin reilun kymmenen vuoden ajalta.
– Sarjakuvaa tehdessä saan käsitellä omia tunteitani. Se on samalla raskasta ja helpottavaa. Välillä täytyy pitää taukoja, kun kroppa ja mieli alkaa käydä ylikierroksilla, Ketola kertoo.
Ketola tarvitsee luovuudelle tilaa ja antaa sarjakuvan edetä omalla painollaan. Hän arvioi teoksen valmistuvan muutaman vuoden sisällä.
– Olen tehnyt jo käsikirjoituksen, dialogi on puolivälissä ja jokunen sivukin on luonnosteltu. Työ on pienessä solmukohdassa, mutta uskon sen taas hetken kuluttua aukeavan, Ketola hymyilee.
Narsismia ei ole aiemmin käsitelty sarjakuvissa, joten Ketola toivoo löytävänsä kustantajan teokselleen viimeistään sarjakuvan valmistuessa. Kiinnostusta teokselle on jo ollut.
– Toivon, että tästä teoksesta olisi apua myös muille vastaavan kokeneille, hän pohtii.
Sarjakuvillaan Ketola haluaa kannustaa kaikkia lukemaan.
– Sarjakuviin on matalampi kynnys tarttua ja sen lukee nopeasti. Toivon, että myös nuoret innostuisivat lukemaan, hän kertoo.
Ketola on itse jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle viitisen vuotta sitten. Samoihin aikoihin hän perusti kevytyrityksen omalle taiteelleen.
– Teen sivutoimisesti taidetta ja saan itse määritellä, koska otan töitä vastaan oman jaksamisen mukaan. On tärkeää, että päivissäni on rutiineja ja pysyn samalla yhteiskunnan rattaissa mukana, hän hymyilee.
Ketola tekee myös tilauksesta muotokuvia, taiteellisia logoja sekä piensarjakuvia. Eniten häntä työllistävät erilaiset muotokuvat lemmikeistä.
Kesällä Ketola aikoo osallistua Porin Anniksella järjestettäviin sarjakuvafestareihin Poriconiin sekä Helsingin sarjakuvafestareille Zine Festiin, jonne kokoontuvat sarjakuva-alan ammattilaiset.
– On kiva vaihtaa kuulumisia muiden taiteilijoiden kanssa ja saada samalla omaa taidettaan esille, hän sanoo.
Ketolan esikoisteoksesta on tehty myös näyttely, joka on kiertänyt nyt vuoden verran kirjastoissa ympäri Satakuntaa.
– Kesäkuussa näyttely on Euran kirjastossa, josta se siirtyy elokuussa Ulvilan kirjastoon. Sitten se onkin kiertänyt melkein kaikki satakuntalaiset kirjastot, Ketola kertoo tyytyväisenä.
Näyttelyssä esitetään muun muassa otteita Pari suhdetta -sarjakuvasta ja yhden sarjakuvasivun kehitys vuosien varrella. Näyttelystä Ketola on saanut hyvää palautetta.
– Palautteesta tulee aina hyvä fiilis. Myös kritiikki on hyvästä, sillä se on parasta tietoa kehittymiseen, Ketola pohtii.