Vaaleanpunaisesta kärrystä löytyy pieni Pariisi
Yves Fruchart vaimoineen ihastui häämatkalla Suomeen. Nyt koti on Kiukaisissa ja vaaleanpunainen Little Paris -kärrykioski on tuttu näky eri toreilla.
Ari Anteroinen
Eteläisestä Ranskasta, lähellä Espanjan rajaa olevasta Perpignanin kaupungista, lähtöisin oleva Yves Fruchart, 48, tuli Virginie-vaimonsa kanssa Suomeen vuonna 2020 ja sittemmin kotitalo löytyi Euran Kiukaisista.
Mutta mikä ihme sai pariskunnan tulemaan Suomeen?
– Ihastuimme Suomeen jo 2013, kun olimme häämatkalla Suomen Lapissa, Yves hymyilee.
– Sen jälkeen kävimme lomilla Suomessa eri paikoissa.
Aikaa meni kuitenkin vuosia, ennen kuin he löysivät itsensä ensin Forssasta ja vähän sen jälkeen viihtyisässä talosta Kiukaisista.
– Olemme asuneet siellä vuodesta 2021 ja viihtyneet hienosti. Kahden kissan ja kolmen kanan kanssa.
Ranskassa asueessaan Yves Fruchart toimi muun muassa autonkuljettajana. Suomeen asetuttuaankin hän löysi itsensä ensin rekan ratin takaa. Sen jälkeen ruoanlaittoa ja reseptien jakamista rakastava mies löysi intohimonsa ja Little Paris alkoi muotoutua.
– Vaaleanpunainen väri erottuu hyvin lumessa, naurahtaa Yves.
Yvesin Virginie-vaimo toimii myös käsityöyrittäjänä ja valmistaa koruja ja koriste-esineitä.
Harjavallassa asuvan Mikko Äijön (vas.) ilme on odottavan iloinen, sillä kohta hän pääsee maistamaan Yves ja Virginie Fruchartin valmistamaa kaakaota kera vohvelin.
Nykyään Yvesia voi tavata myyntihommissa siellä täällä ympäri Satakuntaa. Pienestä vaaleanpunaisesta kärrystä, nimeltään siis Little Paris, voi ostaa muun muassa ranskalaisilla resepteillä valmistettuja vohveleita, kakkuja, jäätelöä, panineja, kreppejä, kahvia, kaakaota ja niin edelleen. Myös Croque Monsieureja löytyy.
– Ne ovat grillattuja kinkkujuustovoileipiä, Yves tarkentaa.
– Olen halunnut esitellä ranskalaisia reseptejä ja valmisteita suomalaisille. Reseptini ovat pääosin myös gluteenittomia ja tuotteet on valmistettu ilman säilöntäaineita suomalaisista raaka-aineista. Toki muutamia tuotteita, kastanjakermaa tai suklaajauhetta, tuodaan Ranskasta.
Little Paris -kärry on kierrellyt Satakunnan toreja ja erilaisia tapahtumia nyt parin vuoden verran.
– Facebookista löytyy aina tuoreet tiedot, missä olemme, Yves vinkkaa.
– Meitä voi tilata myös erilaisiin tapahtumiin, lisää Yves.
Fruchartit ovat mukana myös REKO-lähiruokarenkaassa niin Porissa, Raumalla, Harjavallassa kuin Kokemäelläkin. Sieltä voi Little Parisin bongata, kuten myös vaikkapa joka perjantaiaamu Harjavallan torilta.
– Mutta myös seudun eri paikkakunnilla. Samaten osallistun myös suuriin vuositapahtumiin kuten Leineperin Valotori, Harjavallan Kesätori tai vaikkapa Makumarkkinat Huittisissa.