Tän­nää o kol­mas ar­vent­ti, täys­kuu ja hiuk­ka rei­ru viik­ko jou­luu, et sil­lai men­nää. Tont­tui o ny jo hiip­pail­lu nur­kis pi­rem­mä ai­kaa, niit o täl­lät­ty huus­hol­lei fif­faa­mis­see ja jou­lu tun­nu tu­a­mi­see. Ton­tut o har­jo­tel­lu jou­luu var­te jo­ka­ki­ses kou­lus ja sit seki et nyte o niit, jok­ka san­noo,” et o iha tont­tu, jos viä it­te pip­par­kak­kos paa­kaa.” Ei ol sa­nom­mää, ko se haju o huus­hol­lii saa­ta­va en­ne­ko jou­lu tul­lee, niät ei muk­ko pip­pars­kak­koi paa­kaa­maa ja vaik viä tont­tu­lak­ki­ki pää­hä.

Mul o ol­lu pari sem­most re­sep­tii, jok­ka o tosi van­hoi ja joist e mil­lää lu­a­pus. Toi­ne o kuus­kyt­lu­vu al­vust ja ty­ä­ka­ve­rilt saa­tu. Se o sem­mo­ne tai­ki­na, jost voi kau­lii vaik mitä, ei ot pöy­tää kii ja siit pyk­kää nii pos­sut, ko pi­pa­ri­ta­lon­ki. Meil se nimi o yäk­kö­pi­pa­rit, ko re­sep­ti o yäl saa­tu. Sit toi­ne pip­pars­kak­ko­aar­re mul o viä van­hem­pi ja lai­naan­ki se tähä Pi­to­pas­sa­reit­te kir­jast, joho se krii­va­si sil­lo.

NOR­JA­LAI­SET IN­KI­VÄÄ­RI­PIP­PARS­KA­KOT

Jaa et jou­lust fun­tee­raust ei­ko hiuk­ka en­ne jou­luu tart­tis jo al­kaa, sa­no­si. Näist nor­ja­lai­sist in­ki­vää­ri­pip­pars­ka­koist tul­lee mi­ä­lee­ni oma äi­ti­ni. Äi­ti, joka joka jou­lu pruu­kas näit vär­kät. Vii­mi­sin häne oma ko­tis jou­luin, kon­nei en­nää it­te lei­po­nu, se­vot­ti tai­ki­na kum­min­ki. Tai­ki­na (pari sat­sii) hän teki ain is­soo, rei­ru kym­me­ne lit­ra ema­lis­see, pu­na­see kat­ti­laa. Se tai­ki­na­kat­ti­la kans häne sit ha­jet­tii meil lei­poo yh­res mu koko mu­ku­la­kat­raa­ni kans. Oli mel­ko­ne vils­ke, ko mum­mi ja nel­jä mu­ku­laa sohi siin kau­lin­tes kans sama py­ä­ree pöy­rä vi­ä­res. Äi­ti mei­nas siin ah­tau­res ina jo her­mos­tuu­ki, mut mää freis­ta­si rau­ho­tel hänt, et älä yh­tää vä­lit, sen­ku kau­lit­tet ny vaa. Oli an­ta­nu jo­ka­sel oma tai­ki­nak­lönt­tis ja ti­ä­si hyvi et­tei kaik­kei pin­na kav­vaa kest stää väh­tii. Pik­ku­hil­jaa yks jos toi­ne­ki sai omas ree­raa ja ens­mäi­set meni uu­nii. Sej­jäl­kee, ko mais­ti­ai­set oli saa­tu, oli mum­mil jo til­laa le­vi­tel muh­keet tai­ki­naas kau­lit­te­mal suu­rem­maks le­vyks. Siit tai­ki­nast teh­tii ain mal­lil­tas pe­rin­tei­sii pip­pars­kak­koi, jos sil­lai ny yli­pää­täs voi san­noo. Mää oli sit se, joka pais­to ain täy­ret pel­lil­li­set. On­neks sen­tää mul oli jo ki­ar­toil­mau­u­ni käy­tös ja hom­ma luis­ti. Jaa et san ny jo se it­te re­sep­ti sit. Juu, juu, iha koht! Viä sev­ver­ra taus­taa täst re­sep­tist, et soo jo mu äi­ti­ni (s.1912) kot­too al­ku­jas, mut sama re­sep­ti o kyl ol­lu pai­net­tun sit Ko­ti­li­ä­res­ki jos­kus sot­tai jäl­kee. Ny sai tämä fli­kal­ta­ni Min­nalt, joka emän­tän o pi­tä­ny hyv­vää hu­alt mum­mis van­hoist re­sep­teist.

3 dl. sii­rap­pii

400 g. so­ke­rii

350 g. voit

30 tip­paa sit­ruu­na­öl­jyy

3 rkl. in­ki­vää­rii jau­heen

3 dl. pak­suu kret­taa

2 rkl. ru­a­ka­suu­raa

1,3 kil­loo veh­nä­jau­hoi

Sii­rap­pi, so­ke­ri, kryy­rit ja peh­mee voi se­vo­tet­taa hyvi suu­rel lu­si­kal pu­a­le­tun­ni aj­jaa. Kret­ta vis­pa­taa vah­roks ja li­sä­tää erel­lis­see. Sii­he li­sä­tää sit haa­lee­see vet­tee li­vo­tet­tu suu­ra. Jau­hot se­vo­tet­taa seu­raa­vaks tai­ki­naa ja se an­ne­taa sei­soo sit yä yli vii­lees. Seu­raa­van päi­vän kau­li­taa 3-5 mil­li pak­su­seks le­vyks ja mi­a­lui­sel for­mul ote­taa pip­pars­kak­koi pel­lil pais­tet­ta­vaks. Uu­ni 200 as­tee­see ja 8 mi­nut­tii o pais­to­ai­ka noin. Muist et te­ke­leet plöö­sää uu­nis, niät täl­lää har­vak­sel­tas et­tei ne ot toi­siis kii.

Täm­möst hiuk­ka eril­laist pränt­tii ny sin jou­lu­as­ka­reit­te kes­kel ja muis­te­taa vält­tää tur­haa hös­sö­tyst ja ti­a­ros­tet­taa tää kai­ke kes­kel se jou­lu oi­kee ja al­ku­pe­rä­ne sa­no­ma. Ei muk­ko ol­laa kilt­tei toi­sil­lem­me ja sit taas ens viik­koo…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos