Alkuviikko näyttää Suomessa sateiselta – sadevaroitus Länsi-Suomeen
Hanna Iittala / STT
Alkuviikko näyttää Suomessa sateiselta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta STT:lle.
Maanantaina sadealueet liikkuvat maan länsiosaan. Sadetta tulee paljon mutta tasaisesti.
– Paikoin vettä voi kertyä jopa 50 millin luokkaa vuorokauden aikana, kertoo päivystävä meteorologi Jani Sorsa.
Sadevaroitukset ylittyvät monella paikkakunnalla. Lännen sademäärät voivat Sorsan mukaan mahdollisesti olla vaaraa aiheuttavia.
Itä-Suomessa on puuskaista tuulta maanantaina.
– Idän ja kaakon välinen tuuli saattaa yltyä yli 15 metriin sekunnissa.
Lämpötilat liikkuvat noin 15–20 asteen hujakoilla alkuviikosta koko Suomessa.
– Nyt on pikkuisen tavanomaista lämpimämpää pohjoisessa verrattuna ajankohdan keskiarvoon, luonnehtii meteorologi.
Kun maanantaina pohjoisessa oli poutaista, tiistaina poutaisinta on etelässä.
Maanantain ja tiistain välisen yön aikana sadealue liikkuu pohjoisemmaksi ja tiistaina päivällä sadealue on jo Lapissa selvästi heikentyneenä.
– Itäosaan ja pohjoiseen ei sada yhtä isoja määriä vettä, mutta kuitenkin noin 10–20 millin luokkaa sinnekin, kertoo Sorsa.
Etelässä tiistai on enimmäkseen poutainen, mutta jokseenkin tuulinen.
Keskiviikon vastaisena yönä sää poutaantuu Lapissakin.
– Näyttää siltä, että keskiviikon sää näyttää myös sateiselta, kertoo meteorologi.
Suomen yli liikkuu useampi matalapaine loppuviikon aikana eli viikko näyttää sateiselta.
Lämpötilat nousevat parinkympin hujakoille, joten kohtalaisen lämmintä riittää.
Huomenna maanantaina on Itä-Suomen tuulivaroitusten lisäksi aallokkovaroitus voimassa Suomenlahden itä- ja länsiosissa.