Riitta kohtaa päivittäin vanhusten hädän
Pauli Uusi-Kilponen
Riitta Eklund ryhtyi 13 vuotta sitten siivoamaan vanhusten asuntoja. Tuossa ajassa hänen toimenkuvansa on muuttunut kotona asuvien ikäihmisten kokonaisvaltaiseen hoitoon. Hän toimii yksinyrittäjänä Satakunnan hyvinvointialueella. Samalla hän kohtaa päivittäin huonokuntoisten vanhusten hädän: miten saa rahat riittämän ruokaan, hoivaan ja lääkkeisiin ja olisiko joku, jonka kanssa voisi vaihtaa muutaman sanan.
– Kyllä tämä riipaisee, päivittäin, sanoo Riitta Eklund.
Välttämättä vanhuksella ei ole ainuttakaan lähimmäistä, joka pitäisi kädestä ja juttelisi ilman kiireen tuntua. Eklund sanoo usein pohtineensa, miten näin hyvinvoivasta maasta on tullut ikäihmisille niin kylmä.
– Ei voi olla niin, että tätä maata kovalla työllä rakentaneen ihmisen ainoa toive on, että pääsis pois.
Riitta Eklund ei halua dramatisoida tilannetta. Hän sanoo useamman vanhuksen piilottelevan pillereitä ja pohtivan päivien päättämistä oman käden kautta.
– Minun hoitamani vanhukset elävät suurimmaksi osaksi vanhoissa taloissa, jossa ei välttämättä ole edes kunnollisia pesumahdollisuuksia.
– Kerran viikossa heidät kuskataan esimerkiksi Porissa kunnan kerhotiloihin, joissa pääsee peseytymään ja kahvittelemaan, sanoo Riitta.
– Nyt kerhotila menee kiinni viideksi viikoksi. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuoda heidät kotiini ja pestä täällä, hän päivittelee.
Sen lisäksi, että Riitta tekee kaikkensa vanhusten eteen, niin koko ajan kalvaa riittämättömyyden tunne. Enempään ei kykene.
Osa hänen hoitamistaan vanhuksista on niin huonokuntoisia, että heidän pitäisi ehdottomasti saada hoivapaikka.
– Ikääntyvät ihmiset pyritään pitämään kotonaan niin pitkään kuin mahdollista. Monet heistä ovat toivottomassa tilanteessa, kun hoitopaikkoja ei ole, tai sellaista ei ainakaan järjesty, Eklund harmittelee.
Hoitopaikka edellyttää Rai-arvioita, jossa arvioidaan ikäihmisen kunto.
– Kun vieras tekee arvion, pyrkii arvioitava kertomaan asiat parhain päin. Vieraalle, kuten ei yleensäkään valiteta. Se ei sodan nähneelle sukupolvelle sovi, sanoo Eklund.
Hän törmää jatkuvasti myös siihen, miten hoidettavalla ei ole hajukaan omista oikeuksistaan toimeentulotukeen, asumistukeen, kotitalousvähennykseen jne.
– Heille sanotaan, että katso netistä. Miten yhdeksänkymppinen mummu tai pappa käyttää nettiä, kun kotona ei ole edes tietokonetta.
– Minun on sitten pakko auttaa näissäkin asioissa. Ongelma on siinä, että ikäihmisistä suuria osa saa vähän toistatuhatta euroa eläkettä ja kun kotitalousvähennystä heikennettiin, niin ei ole varaa maksaa palveluista edes sitä, mitä ennen, vaikka tarve kasvaa koko ajan.
Eklund sanoo suoraan, että joutuu joskus tekemään hyväntekeväisyyttä, kun auttamattakaan ei voi olla.
Tehostettua vanhustenhoitoa Riitta Eklund kuvailee etupäässä tekniseksi vailla inhimillistä kosketusta.
– Vanhukselle on tuotu tablettitietokone pöydälle, ja hoitajan naama ilmestyy ruutuun kyselemään, onko lääkkeet otettu, onko syöty jne.
– Ei tablettia tuijottava ikäihminen välttämättä muista syöneensä tai ottaneensa lääkkeitään. Sitten on niitäkin, jotka valehtelevat, kun kaapissa ei ole ruokaa.
Joidenkin luona hoitaja käy pikaisesti ja kyselee nämä asiat, mutta jutteluun ei aikaa jää.
Eklund sanoo, etteivät ikäihmiset valita, ja he ovat pienestäkin avusta tavattoman kiitollisia. Kiitollisia he ovat etenkin sitä, että istuu heidän kanssaan alas ja vaihtaa muutaman ystävällisen sanan. Tähän on selvät syynsä. Riitta Eklund saattaa olla ainoa ihminen, jonka he tapaavat silmätysten päivän aikana. Yksinäisyys onkin ikäihmisille yleistä. Eklund kertoo miten ne ikäihmiset, joilla on vähän parempi eläke, palkkaavat hänet ihan seuraa varten.
– Olenkin luonnehtinut itseäni myös seuraneidiksi, hän naureskelee ja lähettää toiveen päättäjille.
– Olisi kai kohtuullista, että kotona yksin asuvat saisivat kerran päivässä lämpimän aterian kotiin tuotuna ilmaiseksi. Se olisi edes pieni osoitus siitä, että julkinen valta haluaa huolehtia heistä.