Timo Sa­vu­nen

Au­toi­li­jat saa­vat syy­sil­to­jen hä­mär­ty­es­sä tii­rail­la tie­tä ja tien­vie­riä en­tis­tä­kin valp­paam­pi­na, ei­kä se­kään ai­na au­ta. Keu­lan eteen voi syök­syä peu­ra tai kau­ris niin no­pe­as­ti, et­tei sii­nä eh­di kis­saa sa­noa. Jos on­net­to­muus ta­pah­tuu, en­si­si­jai­nen teh­tä­vä on park­kee­ra­ta au­to tien si­vuun tur­val­li­seen paik­kaan, lait­taa hä­tä­vil­kut pääl­le, ja soit­taa hä­tä­kes­kuk­seen, eli nu­me­roon 112. Näin es­te­tään mah­dol­li­set li­sä­va­hin­got.

Hen­ki­lö­va­hin­got ovat eläin­ko­la­reis­sa on­nek­si mel­ko har­vi­nai­sia, vaik­ka nii­tä­kin jos­kus tu­lee. Jos osu­maa on saa­nut vain pel­ti­leh­mä ja hir­vie­läin, niin po­lii­si ei vält­tä­mät­tä käy ko­la­ri­pai­kal­la lain­kaan. Suur­riis­ta-vir­ka-apu sen si­jaan tu­lee, teh­tä­vä­nään joko kuol­leen eläi­men vie­mi­nen pois tai sit­ten haa­voit­tu­neen eläi­men jäl­jit­tä­mi­nen ja tar­vit­ta­es­sa lo­pet­ta­mi­nen.

– Suu­rin on­gel­ma on se, et­tä ko­la­rin paik­ka­tie­to on usein epä­tark­ka. Tär­ke­ää oli­si­kin pys­tyä ha­vain­noi­maan, mis­tä koh­das­ta eläin meni met­sään, kum­mal­le puo­lel­le tie­tä, ja mer­ka­ta ky­sei­nen paik­ka vaik­ka muo­vi­pus­sil­la. Toi­saal­ta on hy­vin ym­mär­ret­tä­vää, et­tä au­toi­li­ja saat­taa ol­la jär­kyt­ty­nyt ta­pah­tu­mas­ta, jol­loin tark­ko­jen ha­vain­to­jen te­ke­mi­nen on vai­ke­aa, miet­tii po­ri­lai­nen SRVA-ak­tii­vi Har­ri Fors­ten.

Harri Forsten toteaa, että tärkeää olisi pystyä havainnoimaan kolaritilanteessa, mistä kohdasta eläin meni metsään, kummalle puolelle tietä, ja merkata kyseinen paikka vaikka muovipussilla.

Tuija Muronen

Var­sin­kin val­ta­teil­lä saat­taa ra­tin ta­ka­na ol­la hen­ki­lö, jol­la ei ole pai­kal­lis­tun­te­mus­ta ni­mek­si­kään. Forstenin mu­kaan il­moi­te­tuis­sa paik­ka­tie­dois­sa saat­taa ol­la ki­lo­met­rien­kin heit­toa to­del­li­seen ta­pah­tu­ma­paik­kaan. Täl­löin oi­ke­an koh­dan – ja eläi­men – löy­ty­mi­nen on hy­vin haas­ta­vaa, eri­tyi­ses­ti su­lan maan ai­ka­na. Muu­ten­kin koi­rien käyt­tö on eh­do­ton edel­ly­tys sil­le, et­tä haa­voit­tu­nut riis­ta löy­tyy.

– It­sel­lä­ni on bai­je­rin­vuo­ris­to­vi­hi­koi­ra, jol­la ei ole var­si­nais­ta riis­ta­viet­tiä, vaan se on kiin­nos­tu­nut vain haa­voit­tu­nei­den eläin­ten ha­jus­ta. Sen avul­la on mah­dol­lis­ta löy­tää tien pen­kal­ta oi­kea ha­ju­jäl­ki, vaik­ka eläi­miä oli­si ol­lut liik­keel­lä use­am­pi­a­kin, Fors­ten ker­too.

– Tur­val­li­ses­sa pai­kas­sa Hei­din voi pääs­tää va­paa­seen ha­kuun, ja seu­ra­ta koi­ra­tut­kan avul­la mil­loin koi­ra py­säh­tyy, eli on löy­tä­nyt eläi­men. Pi­dem­mis­sä jäl­ji­tyk­sis­sä käy­tän kar­ke­a­kar­vais­ta mäy­rä­koi­raa ja jäl­jes­tys­lii­naa. Koi­ra pi­de­tään kyt­ket­ty­nä lii­nan pääs­sä, jot­ta se ni­me­no­maan jäl­jit­tää ei­kä läh­de aja­maan riis­taa, Har­ri Fors­ten va­lot­taa.

Kun au­to ja eläin tör­mää­vät, niin jäl­kim­mäi­nen on ai­na hei­kom­mal­la. Useim­mi­ten var­sin­kin pie­net hir­vie­läi­met saa­vat jon­kin­lai­sen vam­man. Har­ri Forstenil­le SRVA-keik­ko­ja tu­lee vuo­des­sa pari-kol­me­kym­men­tä, ja vuo­sien mit­taan ko­ke­muk­sia on ker­ty­nyt jo mit­ta­vas­ti.

– Usein eläin löy­tyy mel­ko lä­hel­tä ko­la­ri­paik­kaa joko kuol­lee­na, tai sit­ten haa­voit­tu­nee­na ma­kuul­ta. Jos muu­ta­mien sa­to­jen met­rien ai­ka­na ei löy­dy mi­tään merk­ke­jä louk­kaan­tu­mi­ses­ta, niin eläin on to­den­nä­köi­ses­ti jo kau­ka­na. Se ei kui­ten­kaan tar­koi­ta sitä, et­tei­kö vam­maa oli­si tul­lut.

Fors­te­nin mu­kaan eläi­mel­lä voi ol­la si­säi­siä ve­ren­vuo­to­ja tai vaik­ka jal­ka poik­ki, mikä ei kui­ten­kaan hi­das­ta sen mat­kan­te­koa, mut­ta koi­tuu koh­ta­lok­si myö­hem­min.

– Sen ta­kia py­ri­tään jäl­jit­tä­mään niin pit­kään kuin mah­dol­lis­ta. Mo­ti­vaa­ti­o­na­han täs­sä koko hom­mas­sa on oi­ke­as­taan vain se, et­tä eläi­men kär­si­mys saa­daan lop­pu­maan.

Tal­koo­työ­nä to­teu­tet­ta­va suur­riis­ta­vir­ka-apu­toi­min­ta ei kat­so py­hää, ar­kea tai kel­lo­nai­kaa. Jos­kus se voi vaa­tia ve­ron­sa myös ras­kaam­man kaut­ta. Har­ri Forstenil­la on ko­ke­mus­ta täs­tä­kin.

– Edel­li­nen mäy­rä­koi­ra­ni Ur­ho me­neh­tyi SRVA-teh­tä­väs­sä. Se pää­si lii­nan pääs­sä kar­kuun il­man tut­kaa, ja riis­ta­viet­ti­se­nä koi­ra­na seu­ra­si haa­voit­tu­nut­ta eläin­tä hy­vin kau­as, ajau­tui hei­kol­le jääl­le, ja huk­kui, Fors­ten muis­te­lee.

– Ny­kyi­sel­lä mäy­rik­sel­lä­ni Hu­gol­la on ai­na tosi toi­mis­sa tut­ka, kyt­ket­ty­nä­kin.

Toi­vo­taan, et­tä va­hin­ko ei tule tut­ka kau­las­sa, mut­ta kän­nyk­kä kä­des­sä se saat­taa tul­la. Sen ta­kia kan­nat­taa­kin ta­pit­taa ra­tin ta­kaa vain kais­taa ja pien­ta­rei­ta, ei­kä mi­tään muu­ta.