Eli­na Pel­to­maa

Ha­ka­lin­nan elo­ku­va­te­at­te­ria Po­mar­kus­sa vuo­des­ta 1979 pyö­rit­tä­nyt Rei­jo Var­pai­nen ker­too, et­tä liik­ku­vat ku­vat ovat nyt py­säh­ty­neet.

– Ter­vey­te­ni on reis­tail­lut en­kä enää nuo­re­ne. Lap­pu on nyt luu­kul­la, hän vah­vis­taa.

Sa­maan hen­gen­ve­toon hän esit­tää toi­veen, et­tä joku muu jat­kai­si pe­rin­tei­käs­tä elo­ku­va­toi­min­taa.

– Vie­lä en ole löy­tä­nyt jat­ka­jaa, mut­ta jos joku kiin­nos­tui­si, täs­sä oli­si val­mis te­at­te­ri ja asi­an­mu­kai­set ko­neet ja lait­teet odot­ta­mas­sa.

Var­pai­sen mu­kaan aut­taa asi­aa, jos on en­si­si­jai­ses­ti kiin­nos­tu­nut alas­ta ja elo­ku­vis­ta. Hän it­se muis­taa ol­leen­sa ihan pik­ku­poi­ka, kun sis­ko vei en­sim­mäi­sen ker­ran elo­ku­va­te­at­te­riin. Se oli sit­ten me­noa.

Var­pai­nen on ai­na ol­lut vie­hät­ty­nyt elo­ku­vien tar­jo­a­mas­ta viih­tees­tä, ta­ri­nal­li­suu­des­ta ja ku­van voi­mas­ta. Liik­ku­van ku­van li­säk­si hän on har­ras­ta­nut in­to­hi­moi­ses­ti myös va­lo­ku­vaa­mis­ta. Mut­ta elo­ku­va­te­at­te­rin ve­tä­jäl­lä on hyvä ol­la myös hip­pu­nen tek­nis­tä osaa­mis­ta ko­ne­huo­neen puo­lel­le, sil­lä sil­loin täl­löin tek­niik­ka saat­taa pet­tää.

– Jos­kus ei kuva näy tai ää­ni kuu­lu, mut­ta yleen­sä vika on saa­tu rat­kais­tua sa­man tien, hän muis­te­lee.

Po­mark­kuun Var­pai­sel­la ei ol­lut kum­mem­paa si­det­tä.

– Mi­nul­la on ol­lut use­am­mas­sa pai­kas­sa elo­ku­va­toi­min­taa ja kier­tu­ei­ta. Ha­ka­lin­na oli val­mis te­at­te­ri, sil­lä tääl­lä elo­ku­via oli näy­tet­ty jo vuo­des­ta 1945 saak­ka. It­se os­tin tän­ne uu­den val­ko­kan­kaan ja yh­den ko­neen, kun jat­koin yrit­tä­jä­nä. Ja toki lait­tei­ta on uu­sit­tu vuo­sien var­rel­la. Ny­ky­ään on to­del­la hie­not ää­ni- ja va­lo­lait­teet. Jos jat­ka­jaa ei löy­dy, ai­ko­mus on­kin myy­dä ne eteen­päin, Var­pai­nen suun­nit­te­lee.

Varpainen on saanut elokuvien kautta työn ja toimeentulon sekä useita tunnustuksia. Elokuvien lisäksi hän on ollut innokas junaharrastaja, mistä muistona ovat tauluihin päätyneet junamainokset.

Vii­me vuo­si­na elo­ku­va­näy­tök­siä on ol­lut ker­ran vii­kos­sa, sun­nun­tai­sin. Par­haim­pi­na vuo­si­na Rei­jo Var­pai­nen aset­tui ko­ne­huo­nee­seen lait­tei­den ää­reen pe­rä­ti kol­me ker­taa vii­kos­sa.

– Jo­kin huip­pu­suo­sit­tu elo­ku­va saat­toi vaa­tia tau­ko­a­ma­ton­ta esit­tä­mis­tä. Ti­ta­ni­cia näy­tet­tiin pari viik­koa put­keen päi­vit­täin, hän muis­taa.

– Ja saa­han tätä ke­hit­tää­kin. Maa­il­ma muut­tuu ja niin te­at­te­ri­kin. On­han se näh­ty, et­tä alal­la on ol­lut not­ko­ja mut­ta mi­nus­sa on yhä luja luot­ta­mus elo­ku­va­te­at­te­rin ve­to­voi­maan. It­se olen jär­jes­tö­toi­min­nan kaut­ta saa­nut ver­kos­toa ja ver­tais­tu­kea, hän poh­tii.

– Pie­nes­sä­kin kun­nas­sa on mah­dol­lis­ta pi­tää esil­lä kult­tuu­ria. Kii­tos Po­mar­kun kun­nal­le ja Elo­ku­va­sää­ti­öl­le, joi­den ta­lou­del­li­sen tuen tur­vin elo­ku­via on saa­tu esit­tää häi­ri­öt­tö­mäs­ti, hän ke­huu.

Kan­kaan­pääs­sä aloit­ti muu­ta­ma viik­ko sit­ten Ih­me­komp­lek­si näyt­tä­mään elo­ku­via lu­ki­on Se­vi­o­sa­lis­sa vii­koit­tain.