Analyysi Rauman Lukon kaudesta: Päitä on turha vaatia vadille
Kiekkokausi Raumalla on ohi, mutta keskustelu jatkuu. Päävalmentaja Marko Virtanen ja urheilujohtaja Kalle Sahlstedt tekevät analyysiä kaudesta. Valmista pitäisi tulla parin viikon sisällä. Analyysia tekevät myös jääkiekkoa seuraava yleisö ja media.
Yleisvaikutelma on vähän se, että päitä vaaditaan vadille, koska Lukko ei yltänyt mitalipeleihin. Suomalainen jääkiekon pääsarja on niin kovatasoinen ja tasainen, että lopullinen menestys on monesta pienestä asiasta kiinni.
Lukko pelasi runkosarjassa, etenkin sen alussa, erinomaisesti ja johti sarjaa pitkään. Sitten muutamat avainpelaajat loukkaantuivat, eikä heidän paluunsakaan tuonut Lukon esitykseen alkukauden rentoutta ja lennokkuutta. Tuloksena oli kuitenkin runkosarjan kolmas sija ja CHL-paikka ensi kaudeksi. Kauden tavoite runkosarjassa oli neljän parhaan joukkoon, joten siltä osin pysyttiin tavoitteessa.
Pudotuspeleistä HIFK:ta vastaan Lukon olisi kohtuudella pitänyt saada enemmän. Ajoittain raumalaiset dominoivat kentällä ja loivat kiitettävästi joka ottelussa maalitilanteita. Voidaan juhannustulille asti pohtia sitä, miksei kiekkoa saatu varmoistakaan paikoista sisään. Etenkin ylivoimapeli takkusi käsittämättömällä tavalla.
Mennään kuitenkin vikaraiteille, kun ryhdytään käyttämään energiaa sen pohtimiseen, oliko päävalmentaja Marko Virtasen pelikirja väärä tai hänen johtamistapansa huonosti Lukkoon sopiva. Ne, jotka nyt ripottelevat tuhkaa Virtasen paljaalle päälaelle, unohtavat ne kehut, joita tuli vuolaasti alkukaudesta, kun Lukko pelasi modernia lätkää ja johti sarjaa jopa ylivoimaisesti. Hän ei ole nyt sen huonompi valmentaja kuin kolme kuukautta sitten. On epäoikeudenmukaista Virtasta kohtaan, kun hänestä puhutaan edeltäjänsä Pekka Virran pelifilosofian matkijana. Virtanen on kokenut valmentaja, ja hän toi yleiseen suomalaiseen pelitapaan, Meidän peliin, oman vivahteensa. Virtanen peluuttaa joukkuettaan suoraviivaisemmin kuin Virta ja pyrkii vähemmin syötöin maalitilanteisiin. Hänellä ei ole käytössään ylivoimaista pelaajamateriaalia, kuten Pekka Virralla mestaruuskautena oli. Pelitapaa ohjaa aina käytettävissä oleva materiaali.
Harmillista Lukon kohdalla oli se, että liigan parhaaksi rankattu maalivahti Artem Zagidulin epäonnistui liian monta kertaa pudotuspeleissä Helsingin IFK:ta vastaan. Zakin otteista kuulsi epävarmuus ja ylipelaaminen. Välillä hän oli loistava, välillä ote lipsui pahasti. Ehkä kova pelitahti runkosarjassa, vain seitsemästä pelistä pois, väsytti venäläisen henkisesti. Fyysisesti hän varmasti jaksoi, mutta kykenikö hän keskittymään joka playoff-otteluun sataprosenttisesti. Toisaalta kovat odotukset, niin omat, seurajohdon kuin kannattajien, saattoivat tuoda paineen, joita hän ei kyennyt täysin hallitsemaan.
Lukon tehottomuudessa oli erikoisia piirteitä. Varmoistakaan paikoista ei saatu kiekkoa sisään. Etenkin tämä korostui pudotuspelisarjassa. Joukkueessa oli kuitenkin kovia maalintekijöitä kuten Josh Kestner, Anrei Hakulinen, Sebastian Repo, Jere Karjalainen. Ratkaisevilla hetkillä joko tolpat kolisivat tai sivuverkko heilui. HIFK-sarjassa lopun hoiti maalivahti Roope Taponen. Voidaan toki kysyä, kuinka paljon hänen hyvyydessään oli lukkolaisten huonoutta.
Jotain kertoo se, että kultakypärää kantoi lähes koko kauden puolustaja Thomas Gregoire. Hänenkin tehonsa sulivat pudotuspeleissä.
Peluuttiko Marko Virtanen avainpelaajia liikaa, jolloin paras terä hävisi. Esimerkiksi Gregoire oli HIFK:ta vastaan jopa yllättävän vaisu, eikä hän hakeutunut tekopaikkoihin kuten runkosarjassa.
Lukolla oli jopa selvästi kapeampi materiaali kuin kärkiseuroilla eli Tapparalla, Ilveksellä, Kärpillä ja HIFK:lla, joka sai hankittua huppuvahvistukseksi Kristian Vesalaisen. Materiaalin kapeus selittää paljolti valmentajan ratkaisun peluuttamisessa.
Hyvä kysymys on se, miksi Lukko ei hankkinut enempää vahvistuksia kesken kauden, kuten esimerkiksi Tappara ja Ilves. Tarjolla oli vähän laadukkaita pelaajia ja Tampereelle sekä Helsinkiin on enemmän imua kuin Raumalle. Urheilujohtaja Kalle Sahlstedt haki pitkään laadukasta sentteriä kärkiketjuun, mutta haaviin tarttui Gabriel Fontaine. Hän oli hyvä vahvistus, mutta ei ehkä sittenkään riittävän hyvä.
Vaikka Lukon kausi oli odotuksiin nähden kova pettymys, ei se ollut mikään fiasko. Menestys pitää suhteuttaa siihen, että Lukon edellä pelaajabudjeteissa oli ainakin viisi joukkuetta.
Liiga on kovatasoinen ja päätyyn asti meneminen edellyttää kaikkien palasten osumista kohdalleen. Nyt näin ei käynyt. Joka tapauksessa Lukko kuuluu Liigan eliittiin.
Konserniyhtiön taloudellinen tuki, selkeät vastuujaot organisaatiossa, tarkkaan suunniteltu koko seuraa koskeva strategia sekä pätevät avainhenkilöt takaavat paikan maan kärkiseurojen joukossa vastakin.
Pauli Uusi-Kilponen