Yrittäjämyönteisyys tärkeä teema alue- ja kuntavaaleissa
Yrittäjien asiantuntemus tarjoaa päätöstentekoon käytännönläheisen näkökulman.
Tiia Jokisalo
Huhtikuussa järjestetään ensimmäistä kertaa samanaikaisesti sekä alue- että kuntavaalit. Suomen Yrittäjät julkaisi viime vuoden lopulla alue- ja kuntavaaliohjelmansa. Molemmissa korostetaan yrittäjyyden ja yrittäjien merkitystä Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnissa.
– On tarpeen, että talouden tunteminen ja ketteryys näkyvät hyvinvointialueen päätöksenteossa. Yrittäjien myötä päätöksentekoon tulee mukaan käytännönläheistä ja elinkeinoelämää ymmärtävää näkökulmaa, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Nina-Mari Turpela summaa.
Yrittäjillä on usein myös vahva asiakaslähtöinen ajattelutapa. He tuntevat talouden ja osaavat mukautua kulloisiinkin olosuhteisiin.
– Yritykset ovat ketteriä reagoimaan olosuhteiden muutoksiin ja pystyvät nopeastikin sopeuttamaan toimintaansa toisin kuin julkinen sektori, joka reagoi hitaammin, Turpela kertoo ja jatkaa:
– He ovat myös hyviä kehittämään uusia toimintamalleja, joita voi hyödyntää esimerkiksi sote-palveluiden järjestämisessä. Heillä on hyvä paikallistuntemus ja verkostot ja he ymmärtävät alueen asukkaiden tarpeita. Tämä edesauttaa tekemään päätöksiä, jotka tukevat kuntalaisten hyvinvointia.
Uudessa kuntavaaliohjelmassa alleviivataan muun muassa yrittäjämyönteisen elinvoimakunnan merkitystä. Kokonaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi lapsiperheiden palveluiden saatavuus, asuinympäristön viihtyvyys, lähiluonto, yrittäjien toivomusten kuuntelu ja yhteisöllisyys. Kunnan pitää nähdä, mikä oikeasti lisää elinvoimaa juuri omalla alueella ja panostaa siihen.
Kuntapäättäjän on myös tärkeä miettiä, miten kotiseudulla säilytetään kansainvälisesti kilpailukykyiset työpaikat.
– Pääosa rahoituksesta kunnille tulee verotuksesta, eli kuntien on ehdottoman tärkeää saada yritykset menestymään omalla alueellaan. Tärkeää on, että yritykset myös saavat tarvitsemansa työvoiman, mikä puolestaan riippuu osittain siitä, kuinka viihtyisä ja toimiva kunta palveluidensa puolesta on asuinpaikkana, järjestöpäällikkö Kari Varis muistuttaa ja jatkaa:
– Ajatus elinvoimakunnasta on merkittävä, sillä hyvinvointialueet ovat vieneet osan kunnan perinteistä tehtäväkenttää pois ja se mitä jää jäljelle, riippuu pitkälti siitä, että saadaan lisättyä elinvoimaa kunnissa. Yksi merkittävä tekijä tässä on, että yritykset kunnassa voivat hyvin.
Ja jotta yritykset voivat hyvin, pitää ihmistenkin voida hyvin. Aluevaaliohjelmassa nostetaan huomio kuntalaisten hyvinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Valtiovarainministeriön nykyinen rahoitusjärjestelmä ei kannusta riittävästi sairauksien ennaltaehkäisyyn eikä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Rahoitusmalli tulisi kääntää sairauden hoidosta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, ohjelmassa todetaan.