NÄKÖISLEHDET
Rosteri
Etusivu
Uutiset
Tapahtumat
Lehdet
Lounaspori
ETUSIVU
LEHDET
VIIHDE
URHEILU
AJASSA
MIELIPIDE
TALOUS
LIVE
SATAKUNTA
KILPAILUT
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
TYÖPAIKAT
NÄKÖISLEHTI
UUSIMMAT
LUETUIMMAT
YHTEYSTIEDOT
TAPAHTUMAT
ESAVOTTA
MEDIAMYYNTI
RIVI-ILMOITUS
JÄRJESTÖPALSTA
ASIOI VERKOSSA
NOUTOJAKELUPISTEET
JAKELUHÄIRIÖT
EHDOT & EVÄSTEET
Osuuskauppa Keulan asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Johanna Sainio kuvattuna Rauman Prisman pääsisäänkäynnin kupeessa olevassa uudessa Lukko-shopissa.
Ari Anteroinen
Rauman Lukko Oy:n tapahtuma- ja kehitysjohtaja Sasu Eronen kertoo, että Lukko Events voi järjestää tapahtumia myös tuttujen Kivikylä Areenan ja Hyvinvointi- ja Elämyskeskus Helmirannan lisäksi muuallakin.
"Tavoitteena on, että kumppanuudesta hyötyvät tasapuolisesti molemmat", sanoo Agrifutura Oy:n toimitusjohtajana viime kesänä aloittanut Juha Falck.
Vesa-Pekka Järvelä
Taustakuva: Rauman Lukko
Jääkiekkomaajoukkueen GM Jere Lehtinen teki huikean peliuran. Nyt kahdeksankertaisella arvokisamitalistilla on iso rooli Leijonien menestyksessä.
Kaapo Kakko pääsi juhlimaan kolmannessa erässä New York Rangersin voittomaalia.
AFP / LEHTIKUVA
Ässien junioripuolen toiminnanjohtaja Jaakko Välimaan mukaan taloudelliset panostukset ovat mahdollistaneet sen, että kaikissa kilpailuikäluokissa valmentavat päätoimiset vetäjät.
Pauliina Vilpakka
Päävalmentaja Karri Kiven kommentti ”Tässä oli nyt kaikkea” kertoo siitä, miten Ässien ja Lukon kohtaamisissa on taas dramatiikkaa ja kamppailua.
Tommi Uusi-Kilponen
KUVA: SV ARKISTO
Andrei Hakulinen KUVA: RAUMAN LUKKO
Leijonien Petteri Lindbohm ei onnistunut ohittamaan voittolaukauskisassa Sveitsin maalivahtia Leonardo Genonia.
RONI LEHTI / LEHTIKUVA
Lauantai oli Porissa kaikin puolin huikea, kun Ässät juhlisti 55-vuotistaivaltaan.
Tomi Vastamäki
Rauman Lukon Harri Kainulainen Mikkelissä syyskuussa.
Oskari Mäkisarka / LEHTIKUVA
Ässien maalivahti Niklas Rubin Tampereella syyskuussa. -Koivisto
Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA
LÄHETÄ JUTTUVINKKI
LÄHETÄ PALAUTETTA
LÄHETÄ MIELIPIDE