Ihamäki: Ammattivalmentaminen Suomessa
Yksilölajien ammatti- tai edes ammattimainen valmentaminen Suomessa on tehty todella haastavaksi. Ammattivalmentajanimikkeellä palkkaa saavat valmentajat joutuvat huippu-urheiluvalmentamisen lisäksi tekemään useita muita töitä, jotta raapivat riittävät rahat kokoon.
Yleisurheilun kohdalla tämä on noussut viime vuosina erityisesti esiin. Yksi lähtölaukaus urheilijoiden siirtymiseen ulkomaiseen valmennukseen oli Viivi Lehikoisen siirtyminen kansainväliseen sveitsiläis/hollantilaiseen valmennukseen vuonna 2020. Tämä yhteistyö tuotti ensimmäisenä vuonna niin hyvää tulosta, että se rohkaisi varmasti muitakin ottamaan urallaan tällaisen stepin.
Suomessa olosuhteet eivät ole monessakaan paikassa optimaaliset. Porissa meillä on hyvät harjoitteluolosuhteet, mutta näin ei ole suurimmassa osassa Suomea. Lisäksi kylmyys jatkuu lähes juhannukseen asti, niin lämpimämpiä kelejä on pakko hakea pitkin harjoitusvuotta. Kestävyysjuoksijat Nathalie Blomqvist ja Mustafe Muuse nousivat viimeistään viime kaudella kaikkien tietoisuuteen, suomalaisvalmennuksessa, mutta silti päättivät vaihtaa ulkomaille. Ammattitalliin, jossa valmennuksesta ja urheilijoiden rahoituksesta huolehditaan ammattimaisesti. Saga Vanninen vaihtoi suomalaisvalmennuksesta etelänaapuriin Viroon ja tulosta on tullut. Ella Junnila vaihtaa belgialaiseen valmennustalliin ja muutama muukin ottelija Vannisen lisäksi vaihtoi ulkomaalaiseen valmennukseen.
Yksi rajuimmista esimerkeistä valmennuksen haasteista oli se, kun arvokilpailujen mitalitoivo Oliver Helander päätti lähteä harjoituskauden tärkeimmälle ulkomaanleirille ilman omaa valmentajaa. Yksinkertaisesti ei ollut rahaa ja resursseja maksaa valmentajaa paikalle.
Onko suomalainen yleisurheilun huippu-urheiluvalmennus tullut tiensä päähän? Pitääkö meidän jatkossa tyytyä vain kasvattamaan urheilijoita huippuvaiheen kynnykselle ja ohjata heidät sen jälkeen ulkomaille, jossa myös valmentajia arvostetaan enemmän ja mahdollistetaan ammattimainen toiminta? Itse olen valmentanut vuodesta 1996 lähtien ja arvokisatason urheilijoita vuodesta 2009 lähtien. Uskoin vahvasti, että myös suomalaisvalmennuksessa menestystä voi tulla. Nuorten kisoista onkin lukuisia mitaleja, mutta aikuisten arvokilpailuissa ei mitalia, vielä, ole tullut.
Uskonko edelleen, että myös suomalaisvalmennuksessa voi mitaleja saavuttaa? Totta kai. Kyse on vain resurssien eli raa’asti sanoen rahan riittävyydestä. Tuetaanko huippuvalmentajien tekemää työtä riittävästi ja valitettavasti: riittääkö valmentajan omat rahat valmentamiseen. Osaamista ja intohimoa varmasti Suomesta vielä löytyy, mutta nykyjärjestelmällä valmentamisesta on tehty aivan liian kallista ja mahdotonta toteuttaa optimaalisesti kuten muissa maissa.
Jussi Ihamäki
Porilainen yleisurheiluvalmentaja ja jalkapallofanaatikko