Väestökehitys on viemässä Satakunnasta taas yhden kansanedustajan paikan
Väestöennusteita luetaan Satakunnassa tällä hetkellä tarkasti. Tuorein ennuste julkaistiin viime viikolla, kun konsulttiyhtiö MDI kertoi, millaisia tulevaisuuspolkuja Satakunnalla on edessään. MDI:n mukaan vuonna 2040 Satakunnassa olisi 193 000-186 000 asukasta skenaariosta riippuen. Asukasmäärän muutoksiin vaikuttaa merkittävästi maahanmuutto. Nyt Satakunnassa on 212 000 asukasta. Väkiluku vähenee jokaisessa satakuntalaisessa kunnassa, vähiten hiipuvat Pori ja Rauma.
Väestökehitys vaikuttaa niin työvoiman saantiin, sote-palveluiden kysyntään, ostovoimaan kuin verotuloihinkin. Yksi väestökehityksen negatiivinen piirre saattaa toteutua jo parin vuoden kuluttua. Nykyisellä vauhdilla Satakunta on vaarassa menettää yhden kansanedustajan paikan jo vuoden 2026 vaaleissa. Silloin Satakunnasta valittaisiin eduskuntaan enää seitsemän kansanedustajaa nykyisen kahdeksan sijaan. Satakunta on jo nyt Manner-Suomen toiseksi pienin vaalipiiri. Pienin on Lapin vaalipiiri, josta eduskunnassa on kuusi kansanedustajaa. Satakunnan naapurivaalipiirit ovat toista kokoluokkaa. Varsinais-Suomesta on 17 kansanedustajaa ja Pirkanmaalta 20. Satakunnan pohjoispuolella olevasta Vaasan vaalipiiristä on eduskunnassa 16 kansanedustajaa. Vaasan vaalipiiri on sikäli erikoinen, että vaalipiiri koostuu kolmesta maakunnasta: Etelä-Pohjanmaasta, Keski-Pohjanmaasta ja rannikolla olevasta Pohjanmaan maakunnasta.
Jos tulevissa vaaleissa Satakunta menettäisi yhden kansanedustajan paikan, riski on se, että seuraavaksi Satakunnasta voi lähteä jo koko vaalipiiri. Koska Lapin vaalipiirin tilanne on Satakuntaa vaikeampi, pohtii onneksi parasta aikaa erillinen työryhmä eduskuntavaalien vaalijärjestelmän kehittämistä. Sen listalla on ollut niin sanottu vaalialuemalli, jossa Lapin tapauksessa olisi tarkoitus yhdistää Lapin ja Oulun vaalipiirit laskennallisesti toisiinsa. Vaalipiirit olisivat jatkossakin itsenäisiä, ehdokasasettelu ja äänestäminen tapahtuisivat vaalipiiritasolla, mutta vaalien tulos lasketaan Lapin ja Oulun vaalipiiristä yhdessä muodostuvan suuremman vaalialueen mukaan. Tämä ei vaikuta kansanedustajien lukumäärään, mutta se vaikuttaa siihen, miten paikat jakautuvat puolueiden kesken alueella.
Työryhmän toimeksiannossa sanotaan, että vaalialuemallia voisi käyttää muissakin vaalipiireissä. Edessä saattaa siis olla se päivä, jolloin Varsinais-Suomen ja Satakunnan vaalipiirit olisivat laskennallisesti yhdessä, mutta molemmista valitaan omat kansanedustajat. Satakunnan kannalta tuollainen malli on parempi kuin yhdistää vaalipiiri suoraan toiseen. Silloin satakuntalaisten kansanedustajien määrä vähenisi radikaalisti.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja