Porin kauppahalliin haetaan kauppiaita – tavoitteena avata asiakkaille syksyllä
Maarit Kautto
Porin perinteikäs kauppahalli halutaan herättää henkiin. Lähes 100-vuotiaaseen upeaan halliin haetaan nyt kauppiaita. Kauppahallissa on vuokrattavana erikokoisia tiloja eri tarkoituksiin. Osa tiloista on helposti lohkottavissa pienemmiksi, myös useamman tilan yhdistäminen isommaksi kokonaisuudeksi on mahdollista.
Kauppahallia hallinnoin nykyisin Kiinteistö Oy Porin Yrjönkatu 12. Yhtiö omistaa kiinteistöstä kaiken muun paitsi tanssikellarin ja jäähdyttämön. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on Ilkka Härmäläinen.
– Olemme avanneet nettisivut kauppiashakua varten. Kesällä kauppahallissa on SuomiAreenaan liittyvää tapahtumaa ja 5.–6. syyskuuta siellä järjestetään olutfestivaalit. Sen jälkeen kauppahalli on tarkoitus avata asiakkaille. Ajankohta on kiinni siitä, milloin saavutamme 70 prosentin täyttöastetavoitteemme, Ilkka Härmäläinen kertoo.
Härmäläisen mukaan kymmenisen vuotta sitten remontoitu kauppahalli on hyvässä kunnossa, eikä isompia remontteja tarvita. Kauppiaiksi etsitään lähituottajia ja kahvila- ja ravintola-alan yittäjiä.
– Liha, kala, juustot ja monenmoiset herkut, kuten vaikkapa marengit ja suklaa, sopivat hallin tuotteiksi. Haluamme tuoda vanhanajan kauppahallitunnelman Poriin takaisin. Tarkoituksena on, että kauppahalliin ei tulla vain asioille, vaan sinne tullaan nauttimaan elämyksistä. Porin kauppahalli tulee olemaan nykyaikainen ja monipuolinen kauppapaikka, jossa nostalgia ja perinteet ovat vahvasti läsnä, Härmäläinen toteaa.
Kauppahallin kauppiashakulomake löytyvät netistä: www.porinkauppahalli.com.