Pesäkarhut tunteella Lapuan kaatoon
Pesäkarhut aloitti puolivälieräsarjan tiukalla vierasottelulla Lapualla viime sunnuntaina. Ottelu pelattiin pitkän kaavan kautta ja Pesäkarhut taipui vasta kotiutuslyöntikilpailun toisella kierroksella. Tiistaina 13. elokuuta on luvassa ottelusarjan toinen ottelu ja tällä kertaa lapualaisjoukkue matkustaa porilaisen pesisyleisön eteen.
Uransa toisissa puolivälierissä pelaava Johanna Pirskanen kertoo, että sarja-avauksesta jäi tappiosta huolimatta hyvä fiilis. Maanantaina joukkue valmistautuu huomiseen otteluun tuttuun tapaan treeneillä ja palaverilla ja lähtee sitä kautta latautumaan joukkueiden toiseen kohtaamiseen.
– On todella kiva pelata taas pudotuspelejä! On kiva pelata samaa vastustajaa vastaan useampi ottelu, kun pystyy keskittymään tarkemmin ja käymään vieläkin pienempiä juttuja läpi, sekä omasta että vastustajan pelistä, toisin kuin runkosarjassa, jossa vastustaja vaihtuu koko ajan, Pirskanen pohtii.
Porin numerolla yksi kentälle edennyt Pirskanen toteaa, että Lapua on aivan mahdollista kaataa huomenna Erku-Areenalla, kunhan Pesäkarhut pelaa huolellista ulkopeliä ja tekee laadukkaita suorituksia sisällä, jotta saadaan tilannetta rakennettua ja sitä kautta juoksuja.
– Veikkaan, että otteluista tulee aika tiukkoja ja niukkajuoksuisia, sillä molemmat joukkueet pelaavat todella hyvää ulkopeliä. Ottelusarjan ratkaisee varmaan sellainen tunne ja lataus – että kumpi saa sen paremmin kohdalleen, Pirskanen arvelee.