Heikki Salmela: "Onnistumiset innostavat ja ajavat eteenpäin"
Pauli Uusi-Kilponen
Hesburger -ketjun omistaja ja yrittäjä Heikki Salmela sai jo partiopoikana kipinän yrittämiseen.
– Sain partiosta lehtiä myytäväksi. Kysyin vastaan tulleelta naiselta, että ostaako täti lehden. Hän sanoi, että toki. Se tunne kaupan onnistumisesta sai minun innostumaan yrittämisestä. Jotenkin myyminen tuntui niin helpolta, muistelee Heikki Salmela, 78.
Salmela muistelee, kuinka hänen lapsuudessaan vielä työntekijöiden ja yrittäjien välillä oli vastakkainasettelua.
– Sellaista henkeä oli ilmassa, että yrittäjä on riistäjä.
Salmelan mielestä noista ajoista on menty parempaan suuntaan. Nuoret ajattelevat eri tavalla, eikä sellaista yrittäjyyden vastaista mielialaa ole enää onneksi vallalla.
Salmelan mukaan yrittäjyys on parhaimmillaan jatkuvaa oppimista. Hän tietää, mistä puhuu. Pienestä grillikioskista alkanut yritys on laajentunut tuhansia ihmisiä työllistäväksi kansainväliseksi yritykseksi.
– Meillä on liikaa vallalla sellainen ajatus, että kun olet opiskelut ja ”diplomi” kädessä, niin olet valmis nauttimaan yhteiskunnan palveluista ja jonkun muun on tarjottava sinulle töitä. Todellisuudessa työ ja elämän realiteetit opitaan vasta tekemällä ja yrittämällä.
– Kaiken ydin on tyytyväiset asiakkaat eli ”todelliset palkanmaksajat”. Tuotteet, palvelut ja ympäristö pitää olla sellainen, että asiakas viihtyy.
Salmela on sydämeltään yrittäjä. Hän katsoo maailmaa yrittäjän näkökulmasta ja sanoo usein, mitä ajattelee.
– Tällaisia yrittäjiä on prosentti tai kaksi. Toivoisin, että olisi useampi joka ”uskaltaisi” kertoa mielipiteensä asioista. En minä mieltäni pahoita, jos minua puheistani roimitaan, Heikki naureskelee.