Tupamäen mitalitoive murskaksi
Tallinnassa kiekkoiltiin kuuden maan MM-kisat. Viron peliä johti porilaislähtöinen Jussi Tupamäki. Kentällä viiletti ex-Ässä Erik Embrich.
Vesa-Pekka Järvelä
Jääkiekon 16 parasta maata aloittavat taistelun vuoden 2023 MM-kullasta Tampereella ja Riiassa. Ennen kevään kiekkokliimaksia kiinnostavaa lätkäviihdettä on tarjoiltu Tallinnassa ja Iso-Britannian Nottinghamissa.
1. divisioonan B-turnauksessa Tondriraba Areenalla kamppailivat Viron lisäksi Japani, Serbia, Kiina, Alankomaat ja Ukraina. Voittopystiä vapun kynnyksellä nosteli ennakkosuosikki Japani. IIHF-rankingissa sijalla 26. olevaa Viron maajoukkuetta valmentaa porilaislähtöinen Jussi Tupamäki.
– Finaalipari oli odotettu. Kumpikin osoitti taitonsa myös meitä vastaan. Ero muodostuu siitä, että kärkimaat ovat pitkälti ammattiryhmiä, jotka pelaavat huipputason matseja 50-60 vuodessa. Meidän miehistössämme kovissa sarjoissa kiekkoilevia on toistaiseksi harvemmassa, tunnustaa Tupamäki.
Tupamäki on kehittänyt virolaiskiekkoa vuodesta 2015 alkaen. Ennen jyväskyläläistä ”Pääskysiä” ovat luotsanneet suomalaisista Vesa Surenkin, Jorma Räisänen, Sakari Pietilä ja Ismo Lehkonen.
– Lupauduin pitkäjänteiseen kehitystyöhön. Otin alkuun vastuulleni myös U18- ja U20-maajoukkueet. Molemmat ovat nousseet ylemmälle sarjatasolle. Kiekkokulttuuri ei ole vielä isojen lätkämaiden tasolla, mutta itseäni ilahduttaa, että jääkiekon asema on Virossa kasvussa. Orastavan huuman aisti kisoissakin. Fiilis oli hallilla hyvä.
45-vuotias pääluotsi johdatti isäntämaan neljänneksi.
– Haimme yhteishenkeä ja turnauskestävyyttä parin viikon leirityksellä ja muutamalla harjoituspelillä. Kohtasimme Liettuan Vilnassa kahdesti ja testasimme Latviassa pitkälti Kunlun Red Starin KHL-miehistöön rakentuvan Kiinan, kertoo Tupamäki.
HIFK-kasvatti Erik Embrich muistelee Ässä-aikaansa hyvällä mielellä.
Vesa-Pekka Järvelä
Turnauksessa etelänaapurin saldoksi tulivat voitot Serbiasta ja Hollannista. Tappion katkeraa kalkkia isännille syöttivät Ukraina, Japani ja Viron pronssipallilta ulos kammennut Kiina.
– Ote mitalista kirposi jo avauserässä. Loimme turnauksen viidessä pelissä hyviä maalintekopaikkoja, mutta viimeistely oli vaikeaa. Kehityssarkaa siis riittää.
Eniten yleisöä lehtereille veti odotetusti Viro-Ukraina -kamppailu.
– Viime vuoden tapaan ottelussa elettiin suurin tuntein – niin kentällä kuin katsomossakin.
Pääskysten riveissä on esiintynyt pelaajia sekä kotimaan sarjasta että ulkomailta. Kirkkain tähti on pitkään ollut JYP-kapteeni Robert Rooba. SM-liigan ensimmäisen virolaiskipparin lisäksi suomalaisille tutuimpia nimiä ovat TUTO:ssa esiintyneet Conrad Mölder ja Rasmus Kiik, Puolassa viimeksi kiekkoillut Robert Arrak ja JoKP:ssa pelannut Kristjan Kombe.
Tallinnaan Tupamäki ja apuvalmentaja Mikko Mäenpää toivat kuusi uutta pelaajaa.
– Viime keväänä Puolan MM-jäillä ensikertalaisia oli peräti 11.
Virolainen jääkiekko on jäänyt Suomessa vähemmälle huomiolle. Maa isännöi kuitenkin taas MM-turnausta.
Vesa-Pekka Järvelä
Aivan Tallinnan turnauksen alla ryhmään liittyi patapaitaakin kantanut Erik Embrich, jonka tämä kausi vierähti unkarilaisjoukkue Dunaújvárosi Acélbikáksissa.
– Unkarin komennus oli opettavainen ja antoisa. Erste Ligassa pelattiin ihan mukiinmenevää lätkää. Meillä oli seurassa vahva suomalaisedustus. Harmi, että kausi päättyi pudotuspeleissä turhan aikaisin.
Joukkue jatkaa Niko Erosen komennossa myös ensi kaudella. Ryhmän tehomiehiin kuuluneen sentterin jatkosuunnitelmat ovat sen sijaan vielä auki.
– Puntaroin eri vaihtoehtoja. Peliura kuitenkin jatkuu. Uskon, että parhaat pelivuoteni ovat vielä edessä, miettii 26-vuotias Embrich.
Viron nousu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle oli Tupamäen johdolla lähellä vuonna 2018, mutta kisaisäntä Liettua ylsi silloin ykköseksi.
– Meillä on pitkään ollut tavoitteena rakentaa virolaisnuorille pitävä pelaajapolku. Latvialaisjoukkueista HK Kurbadsista ja HS Rigasta täydennystä saanut Meistriliiga on käytännössä amatöörisarja. Pääsarjan tasoa on saatava nostettua, ja lisää lahjakkaita pelaajia pitää saada kansainvälisiin kaukaloihin.
Ukraina marssitti turnaukseen kelpo joukkueen, joka nappasi MM-hopean.
Vesa-Pekka Järvelä
Maajoukkuepestin ohella Tupamäki on valmentanut jo vuosia Keski-Euroopassa. Puolalaisen KH Energa Torunin peräsimestä Tupamäki siirtyi monikansallisessa Alppiliigassa pelaavan Sterzing/Vipitenon peräsimeen. Marraskuussa Tupamäki sai kuitenkin lähtöpassit, ja hänet korvattiin kanadalaisella Dustin Whitecottonilla. Syksyllä hän suuntaa jälleen Eurooppaan.
– Lähivuosien kuviot ovat selvillä. Palaan itävaltalaisen EC Bregenzerwaldin ruoriin. Paikka ja pesti ovat tuttuja kaudelta 2017-2018. Tällä kertaa roolini on suurempi. Vastuu seuran kehityksestä siis kasvaa, ja otan sen mielelläni vastaan.