Hyvinvointialueen palveluverkosta tulossa esitys lokakuun alussa – uutta on ainakin Harjavallan sairaalan uudiskäyttö
Sanna Jääskeläinen
Satakunnan hyvinvointialue piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin alueen palveluiden tulevaisuudesta. Tilaisuudessa vedettiin lähinnä isoja linjoja, sillä yksikköjen jatkamisesta tai lakkauttamisesta ei ole vielä tehty päätöksiä. Hyvinvointialueen hallinto julkaisee 1. lokakuuta esityksen tulevasta rakenteesta ja sen perusteella avataan keskustelu ja päätöksenteko.
Yksittäisten yksikköjen kohtalosta päättävät aluehallitus tai viranhaltijat, mutta esimerkiksi valtuustoa kuullaan asioissa. Palveluverkko suunnitellaan niin, että se palvelee Satakunnan väestön määrää ja tarpeita vuonna 2040, jolloin maakunnan väestöluku on ennusteiden mukaan 23000 pienempi kuin tällä hetkellä.
Satakunnan hyvinvointialueen hallintojohtaja Anna Alarautalahti-Heurlin korostaa, että palveluverkosta tehdään kuitenkin päätöksiä myös kaiken aikaa, sillä palvelutarjonta kehittyy jatkuvasti.
– Asiaan vaikuttavat esimerkiksi digitaalisten ja liikkuvien palvelujen kehittyminen, asiakkaiden toiveet, väestön muutokset ja tila-asiat, hän sanoo.
Keskiviikon tilaisuudessa kerrottiin kuitenkin jo joistain suuntaviivoista, joilla päätöksiä tullaan tekemään. Yksi oli vuodeosastojen määrän supistaminen. Tällä hetkellä yhdeksällä satakuntalaisella terveysasemalla on vuodeosasto. Palveluverkkoselvityksen projektijohtaja Kalevi Mäkipää sanoi, että kaksi vuodeosastoa riittäisi jatkossa. Myöskin kuvantamistoimintoja on tällä hetkellä Mäkipään mukaan liian monessa paikassa.
Hyvinvointialue on aiemmin kertonut Harjavallan sairaalan myyntiaikeista sitten, kun psykiatrinen toiminta muuttaa Poriin nousevaan uudisrakennukseen. Harjavallan mittava, osittain suojeltu rakennuskokonaisuus on hankala myydä ja siksi sille kaavaillaan nyt uutta käyttöä hyvinvointialueen omiin toimintoihin. Tällaisia voisivat olla avoterveydenhuollon poliklinikka, kuntouttava työtoiminta ja vammaisten päivätoiminta. Harjavallassa sijaitseva Hopearannan palvelukoti on yksikkö, jonka toimintoja hyvinvointialue aikoo sijoittaa Harjavallan sairaalan ja Nakkilan Keinulan tiloihin. Hopearannan kiinteistön vuokrasopimusta ei ole vielä irtisanottu, mutta se on valmistelussa.
Kalevi Mäkipää kertoo käyneensä jokaisella Satakunnan terveysasemalla. Hän näkee, että resurssit eivät ole tasapainossa ja jatkossa Satakuntaan riittäisi kuuden alueen malli, joka vastaisi parhaiten välimatkojen perusteella tehtyä optimointiselvitystä. Aiemmin on puhuttu neljän alueen mallista, mutta nyt kuulosti siltä, että kuuden alueen malli vastaisi selvitystyön tekijöiden mielestä parhaiten maakunnan tarpeita.
Aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen.
Sanna Jääskeläinen
Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen kertoi, että tämän viikon tiistaina pidettiin valtuustoseminaari palveluverkkoselvityksestä.
– Tämä on pitkä prosessi ja etenee vahvasti alkusyksyn aikana. Valtuustoseminaari oli tarpeen, sillä meillä on 69 valtuutettua eri puolilta maakuntaa ja tämä on asia, joka herättää myös tunteita, Lehtonen sanoi.
– Tärkeätä on, että saamme nopeat ja laadukkaat palvelut koko maakuntaan. Nykymuodossa emme voi jatkaa, sillä taloudella on yhä merkittävämpi rooli.
Säästötavoitteet ovat kovat ja Suomen uusi hallitusohjelma tulee niitä vielä todennäköisesti kiristämään melkoisesti.